Family Files2017-11-08T14:01:32+00:00

SYNOPSIS

Mari Soppelan palkittu esikoiselokuva Family Files kertoo ohjaajan ja hänen isänsä Kari Soppelan pohjoissuomalaisesta suvusta.

HAASTATTELU OHJAAJAN KANSSA

Elokuvasi on palkittu ja tuomittu. Voisitko kertoa elokuvasi historiasta?

Family Files on esikoiselokuvani. Se voitti pääpalkinnon Tampereen elokuvajuhlilla v. 2002. Ensi-illan jälkeen yksi sukuni haaroista haastoi minut oikeuteen yksityisyyden loukkaamisesta. Elokuva käsittelee muun muassa itsemurhaa. Hävisin oikeudenkäynnin kahdelle minut haastaneista seitsemästä sukulaisestani v. 2007. Olen leikannut elokuvan uudelleen tuomion mukaisesti v. 2012. Tämä versio esitetään nyt Ylen Teema-kanavalla, v. 2017.

Miltä tuntuu, kun elokuva esitetään viidentoista vuoden tauon jälkeen?

Parempi myöhään kuin ei koskaan. Totta kai on hienoa, että elokuva esitetään televisiossa kaikkien näiden vuosien jälkeen. Elokuvasta on kirjoitettu paljon, mutta vain harvat ovat nähneet sen. Nyt elokuva saa mahdollisuuden puhua puolestaan. Se on hyvin suomalainen tarina ja toivonkin, että yleisö löytää sen.

Mitä mieltä perheesi on elokuvasta?

Olemme käyneet elokuvan kanssa monta vaihetta läpi, erityisesti isäni ja minä. Isäni Kari on elokuvan päähenkilö. Hänen mielestään Family Files on pysäyttävä kokemus, pysäyttävämpi kuin v. 2015 valmistunut Kuka piru pimeässä näkee. Nämä kaksi elokuvaa ovat sukulaisia toisilleen.

Entä sukulaisesi?

En tiedä, miten kaikki sukulaiseni suhtautuvat elokuvan esitykseen. Toivon, että myönteisesti. Olen omalta osaltani antanut anteeksi.

Mikä oli sinulle tärkein syy tehdä Family Files?

Halusin tutkia minulle läheisten ihmisten kautta elokuvan keinoin ihmiskohtaloita yleisemmin. Ehkä tärkeintä oli löytää juureni.

Mikä kohtaus elokuvassa nousee yli muiden?

Rakkain on junakohtaus, missä luen otteita isoäitini kirjeistä. Elokuvan tärkein kohtaus on kuitenkin keskustelu isäni kanssa hänen lapsuudenkodissaan.

Mitä muistat elokuvan tekovaiheesta?

Muistan elävästi tuon junamatkan. Olin menossa hautajaisiin. Oli tammikuu 2000 ja kova pakkanen. Tuon päivän tapahtumat ovat piirtyneet muistiini yksityiskohtaisesti. Tunnelma oli kylmä, kaunis ja surullinen, kuten elokuva.

Elokuvan tekovaiheessa minusta usein tuntui, että elokuvan ohjaaja en ollutkaan minä. Tunsin, että sitä ohjasi kuolleet sielut. Editoidessani elokuvaa Amsterdamissa studion ikkunalaudalla istui usein harakka, kaksikin. Kun katsoimme ensimmäisiä versioita elokuvasta, harakoita oli neljä.

Mitä muuta haluaisit sanoa elokuvasta?

Mieheni Leo Anemaet on säveltänyt siihen kauniin musiikin. Elokuva on hollantilaisen tuottajan Kees Kasanderin top 10-listalla.

Voisitko kuvailla Suomen yhdellä sanalla?

Synnyinmaa.